2. helmikuuta 2015

Joko saa aloittaa?

Nimittäin kevään kylvöpuuhat. Kovasti jo tekisi mieli jotain aloitella. Siementilaukset on tehty ja saatu, enkä tietenkään käynyt läpi niitä siemenpusseja mitä minulla oli ennestään. Betweenillä oli blogissaan joku aika sitten ihan mahtava idea luetteloida kaikki siemenet. Tuosta voisin ottaa minäkin oppia. Olisipa todellakin mahtavaa jos saisin laitettua muistiin asioita seuraavaa kevättä varten.
Kovinkaan paljon en voi esikasvattaa sisällä, sillä valoa ei ole hurjan paljon. Suunnittelen laittavani eteiseen pöydän kasvatuksia varten. Monivuotisia kasveja ajattelin kasvatella kesän mittaan. Toiveissa oli laittaa vähän kasvimaata lavakauluksista, vähän samaan tapaan kuin laitoin mökille. Muutamassa lavassa voisin sitten kasvatella perennantaimia. Ehkei olisi hullumpaa laittaa lavakauluksiin myös kesäkukkia suorakylvönä, kosmoskukkaa ja unikoita nyt ainakin.
Orvokkisiemenpussi tuli tilauksessa kaupan päälle. Sillä voisin ehkä aloitella kylvöpuuhia. Täytyy käydä puutarhaliikkeessä ostamassa kylvömultaa ja aloittaa puutarhakausi ;)
Ehkä lisäksi esikoita:)

Kosmoskukka on yksi ehkä kauneimmista kesäkukista. Laitan tähän loppuun pari vanhaa kuvaa.


Lämpimästi tervetuloa blogiini lukijaksi Kati 100% outdoor, Maili sekä Riina!


Kevättä kohti ystävät!

40 kommenttia:

  1. Orvokeista varmaan voi aloittaa. Helpottaa, kun saa kastaa sormet muktaan. Kevät se siitä käynnistyy.

    VastaaPoista
  2. Kevättä kohti nennään, ihanaa!

    Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tehdään. Mukavaa helmikuuta myös sinulle!

      Poista
  3. Voi sitä jo aloittaa. Tänään laitoin pelargonin siemenet multaan. Joku sanoi, ettei niiden kylvämisellä sinänsä ole kiirettä, mutta kun se kasvu vaatii aikaa. Oikeastaan onkin mukavampaa tehdä kylvöjä portaittain. Ei ole niin suurta hommaa kerralla.
    Myös niiden siementen luetteloinnin voi tehdä asteittain. Tein omani Excelillä ja täydennän sitä ehtiessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut tilattua pelargonian siemeniä, mutta taidanpa käydä puutarhaliikkeessä. Viime keväänä oli kiva seurata niiden kasvattelua toisten blogeissa :)

      Poista
  4. Ihana kasa siemeniä! Minulla on toistaiseksi vain edellisvuotisia ja tytölle ostin kaksi hänen toivomaansa. Mutta onhan tässä vielä kevättä ;)

    VastaaPoista
  5. Aiotko nuo kaikki kylvää?! Eikö ole mukava ajatella tulevaa kasvukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida ihan tila riittää ;)
      Kyllä on kiva kääntää ajatukset keväiseen kasvuun :)

      Poista
  6. Saa aloittaa! Keijunmekot kylvetty, seuraavana menee orvokit. Sinulle tuli noita ihania orvokkeja, meinasin tilata, mutta jätin ens vuodelle, kun oli vielä siemeniä useamman vuoden takaa jäljellä. On ollut riittoisa pussi :)
    Kannattaa todella pitää jotain kirjanpitoa siemenistä tai järjestää pussit kapeahkoon laatikkoon peräperää ja merkitä vaikka kylvöviikko pussin yläkulmaan ja järjestää pussit sen mukaan. Niitä on talvellakin mukava selata ja tehdä suunnitelmia. Näin ei unohdu joku aikaisin kylvettävä toisten sekaan.
    Onnistuneita kylvöjä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ehkäpä tässä oppisi vähän järjestelemään ;)

      Poista
  7. Joo, aloitettu jo:) Pelargoniat olen jo koulinut;) Kylvän pussista aina vain osan ja jätän loput seuraavaa kevättä varten.

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Sinulla on ihana mökkipuutarha ja haluaisin itsekin kesällä laittaa meidän pihalle enemmän kukkaloistoa! Hyvä käydä täältä sitten ispiraatioita hakemassa :)

    VastaaPoista
  9. Voi aloitan nyt jo ihmeessä, kiire, kiire ;) Ei vaan kyllähän ne taimet valoa tarvitsee, ehkäpä joku kasvivalo eteisen pöydän yläpuolelle?! Olen joskus kylvänyt noita ihan samoja orvokkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuumailin että eteisessä olisi eniten valoa. Se on sellainen vanha veranta joka on tehty lämpimäksi tilaksi. Tosin eipä olisi pahitteeksi jonkunlainen kasvivalo :)

      Poista
  10. No siellähän on siemenpussi jos toinenkin odottamassa kylvöä. Itse aloitan kylvöt aina aikaisintaan maaliskuussa, kun kasvatuspaikat eivät ole kovin suotuisat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minunkin olisi tehtävä, mutta haluan ottaa varaslähdön noilla orvokeilla ja ehkäpä pelargonioilla ;)

      Poista
  11. Joo 8 pelargonian siementä, mitä pussissa oli, on mullassa. En ole ennen niitä kasvatellutkaan. Pitäähän ne listat tehdä mitä siemeniä on, en minä ainakaan muista sitten kaupassa enää ja saattaa vahingossa tulla ostettua monta pussillista samoja siemeniä. Meillä on vieläkin monta avaamatonta nauriksen siemenpussia. :D
    Nuo on niin ihania orvokkeja, eikä noita monesti näe keväällä taimimyymälässä. Miksiköhän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuli tilattua mm. tuoksuhernettä, jota on ennestään :)

      Poista
  12. Kosmoskukka on tosiaan komea. Minullakin on täksi kesäksi tavallisen punaisen kosmoskukan siemeniä.

    VastaaPoista
  13. Ihana kasa siemeniä niiden näkeminen aina jotenkiin ilahduttaa. En ole viellä aloittanut
    kylvöä, mutta kohta puoleen kyllä aloitan Nuo orvokin kukat ovat kauniita siemen pussin päällä :)

    VastaaPoista
  14. Kevättä kohti, jippii! Mulla kylvämättömyyspäätös joten seuraan innolla muiden kasvatuksia.

    VastaaPoista
  15. Kylvö hommat pitäis aloittaa, hieman olen jarrutellut itseäni...viime keväänä vähän ryöpsähti : P
    Pari siemen pussia jo lähti kaupasta mukaan, valot vois viritellä ja chilit laittaa kasvamaan...
    Ihanaa kun kevättä kohti mennään :)))

    VastaaPoista
  16. Minäkin malttamattomana odottelen, mutta jarrutan itseäni yli hiihtoloman. Sitten se alkaa :D
    Kosmoskukat ovat minustakin melkein kauneimpia ja helppoja kasvattettavia myös. Iloa ensimmäisiin kylvöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Pienen varaslähdön otin, orvokkeja ja pelargonioita kylvin. Muiden kanssa täytyy malttaa :)

      Poista
  17. On meitä siemenpussihurahtaneita näköjään muitakin :) Ei edes kehtaa ajatella paljonko menee aina rahaa pelkkiin siemeniin..
    Kovasti tekisi myös mieli myös jo alotella kylvöjä, mutta koitankuunnella järjen ääntä, valoa ja tilaa on rajoitetusti kuitenkin. Liityin lukijaksesi, olen löytänyt tämän bloggailun vasta.

    VastaaPoista
  18. Kylvä kaikki niistä tullee vallan upeita kukkia pihapiiriin!

    VastaaPoista
  19. Kosmos on yksi suosikkini. Saa aloittaa mutta en ole vielä edes siemeniä ostanut..

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)