5. huhtikuuta 2014

Keijuilua ja muuta puuhaa

Narsisseissa riittää kuvattavaa vaikkakin kukka on jo kuihtunut. Kaunishan se on edelleen.

Keijuhan se on ;)

Näyttääpäs nämä kivalle saviruukuissa
Eilen koulin joitakin pieniä taimia kasvatusruukkuihin ja varastosta löysin kolme saviruukkua. En malttanut millään olla istuttamatta kolmea suurinta pelargonian pistokasta niihin. Pistokkaiden kasvatusohjeissa opastetaan istuttamaan pistokkaat tarpeeksi pieneen ruukkuun, jotta juuret kehittyvät kunnolla. Milloin te muut istuttelette pistokkaasta kasvatetut pelargoniat? Nämä isoimmat pistokkaat olivat kasvaneet muoviruukussa jo jonkun aikaa, ja niissä oli suhteellisen hyvä juuristo jo ruukun pohjalle asti. Muut pienemmät pistokkaat jätin edelleen kasvamaan pienempiin ruukkuihin.


***

Olen saanut Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista kivan haasteen. 

Haasteen tehtävänä on:

1. Vastata saamiisi viiteen kysymykseen
2. Keksiä viisi uutta kysymystä
3. Haastaa viisi bloggaajaa tekemään samoin

Tässäpä vastaukseni Betweeniltä saamiini kysymyksiin.

1. Musiikin laji joka iskee sinuun parhaiten?
Kuuntelen melko monenlaista musiikkia, vähän aina mielentilan mukaan. Useimmat kotimaiset nuoret naisartistit kuulostavat hyvälle. Tykkään myös rankemmastakin musiikista, Nirvanan Nevermind-albumi on edelleen yksi suosikkini. 
Olen tässä kiireen maailmassa innostunut vinyyleistä, on jotenkin kiva laittaa sellainen soimaan, rauhallista puuhaamista se on. Kaksi kestosuosikkia minulla on Aretha Franklin ja Leonard Cohen, jälkimmäisen ääni vain paranee iän karttuessa. Se ääni menee minulla luihin asti. Ihana.
Kaunein kaikista on  Myrskyluodon Maija. Tänään työkaverini soitti sen pianolla ikäihmisille, piti ihan itsekin hiljentyä sitä rauhassa kuuntelemaan. En tiedä parempaa...

2. Kuinka monet kengät omistat? Millaiset ovat mieluisimmat jalkineesi?
En omista kovin paljon kenkiä, ja kyllähän se menee sinne käytännöllisyys osastolle. En omista yhtään korkokenkä paria, en osaisi edes kävellä niillä. Muutoinkin taidan kuluttaa kengät ihan loppuun kunnes ostan vastaavantyyppisen parin. Mieluisimmat jalkineet ovat hyvä kävellä, eikä kosteus mene niistä heti läpi.

3. Miksi asut siellä, missä asut?
Puolisoni teki rakennuksilla aikanaan "reissuhommia", oli siis viikot poissa kotoa ja työmaita saattoi olla Helsingissä tai Oulussa tai ihan missä vaan. Ajattelimme että on kätevää, jos asuisimme keskellä maata, näin ollen muutimme Keski-Suomeen ja täällä edelleen viihdymme. Mökillekin on kesällä kätevä tunnin ajomatka.
Ennen kirjoitin muuten avopuoliso, nyt sitten puoliso. Kolmentoista vuoden yhdessäolon jälkeen käväisimme muutema viikko sitten maistraatissa;)

4. Millaista ihmistä voisi kutsua ruusuksi?
Jotakuta iloista, empaattista naisihmistä:)

5. Sano neljä maata, joissa et ole käynyt, mutta haluaisit käydä ja miksi?
Haluaisin Huippuvuorille, koska siellä on karua ja kaunista ja pohjoisemmaksi ei tavallinen tallaaja varmaan pääsisi. Olen varmaan edellisessä elämässä asunut jossakin vuoristoseudulla, niin omituisen mahtavaa sielunmaisemaa vuoristot minulle ovat;)
Uusi-Seelanti, ehkäpä koska se on toisella puolella ja se on tuliperäinen, mutta vastakohta Islannille.
Etelä-Amerikka, vaikka Chile, Andien vuoristo, täysin erilainen kulttuuri... Olen tylsänä käynyt vain länsimaissa.
Neljäs, enpä tiedä. Näissä edellämainituissa taitaa olla haavetta kerrakseen;)

Ja sitten vaikeampaan vaiheeseen, elikkäs keksimään kysymyksiä teille.
1.Miten vietät vapaapäiväsi? Mitä siis tekisit jos silloin ei olisi niitä elämäämme kuuluvien velvollisuuksien hoitamisia?
2. Keräiletkö jotain, mitä ja miksi?
3. Mitä aiot tehdä seuraavaksi puutarhassasi, kerro suunnitelmasi tai ideasi?
4. Mitä puutarhakasvia et haluaisi pihallesi kasvamaa mistään hinnasta ja miksi?
5. Mikä sai sinut hymyilemään tänään?

Nämä kysymykset lähtevät seuraaville:

Olkaas hyvät!

Blogiini on tullut pari uutta lukijaa. Tervetuloa mukaan Katinka ja Katja Arolinna!

Ai niin, tein metsäpuutarhasta blogiini oman sivunsa. Täältä se löytyy klik.


16 kommenttia:

  1. Kiitos Pirjo haasteesta, tutustun siihen ensi tilassa (kunhan tuo Kamari saadaan tapetoitua ja hermot ovat toivottavasti vielä paikallaan..) :))

    VastaaPoista
  2. Kaunis keijuhan se siinä poseeraakin!
    Sulla onkin kevät hyvällä alulla jo, kasvattamasi kukatkin jo noin suuria jas hyvänvoivan näköisiä.
    Kivasti vastailit haasteen kysymyksiin.
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ikkunakasvatuksen aikaa täällä;)
      Hyvää sunnuntaita sinulle!

      Poista
  3. Metsäpuutarhasi on niin mielenkiintoinen, sillä itse aloittelen just samanlaista projektia. Piipahdankin heti lukemaan kirjoituksesi!

    VastaaPoista
  4. Onna sinulle ja puolisollesi :)
    Metsäpuutarhasi on kaunis ja hyvin tehdyn näköinen.

    VastaaPoista
  5. Kivat vastaukset! Onnittelut sinulle ja puolisolle:)

    VastaaPoista
  6. Onnea rouvalle <3 Olipas sattuvia musiikkilemppareita sulla, tykkään myös Arethasta, Leonard Cohenista ja Myrskyluodon Maijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Jep, ovat ne vain niiiin hyviä artisteja!

      Poista
  7. Onnittelut !

    Onpas sulla jo komean kokoiset pelakuut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Pelakuut olivat ne suurimmat pistokkaat. Ihan komeita, mutta ehkä kuvassa näyttävät isommilta kuin todellisuudessa ovat:)

      Poista
  8. Onnea sinulle ja puolisollesi Kivasti olet vastaillut niihin .
    Metsäpuutarhasi on niin kaunis.:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)