28. joulukuuta 2013

Mökkipuutarhan vuosi

Karoliina haastaa bloggaajat kuvaaman puutarhanvuoden kahdellatoista kuvalla. Mökkipuutarhan vuosi on kuitenkin lyhyempi. Talvisin käymme siellä vain satunnaisesti, piipahtaen. Tässä siis vuosi 2013 mökkipuutarhassa.

Risuväsäilyjä innostuu ajoittain tekemään, jos vain materiaalia on tarjolla. Kevät mökkipuutarhassa alkoi siis moisen puuhan tiimoilla. Postasin risusiilistä ihan ohjeenkin. Ainakin blogin tilastojen mukaan tuo postaus on pysynyt siellä suosituimpien teksien listan kärkipäässä. Liekö ollut sitten apua ja iloa siitä muille väsäilijöille;)

Metsäpuutarhaosan muokkaus oli tämän kesän suurin projekti. Tylsä nurmi on pois ja metsäpuutarhassa kulkee nyt kivituhkapolku luonnonkivillä reunustettujen istutusalueiden läpi. Täytyy sanoa että olen itsekin tyytyväinen tähän muutokseen. Jossain vaiheessa taisin postata siitä kyllästymiseen asti, Sorry;)

Tässä taitaa olla lepohetki puuhastelujen välissä. Tuttuun tapaan työkalut ja muut tavarat hujanhajan. Mökkipuutarhassa hukkaan työn touhussa tavaroita ja sitten kierrän pitkin pihaa....mmmmh mihin ihmeeseen se perennalapio jäi;)

Miksi sitten mökkipuutarhassa touhutaan? Aivankin juuri siksi, että siellä voi rauhassa kuljeskella ja tuumailla. Ihailla kasveja, hiljentyä katselemaan kauneutta ja kameralla ne muistoiksi ikuistaa.....

Loppukesästä huomaa sammalmattoprojektin onnistuneen metsäpuutarhan varjoisaan kulmaan. Ihana se on, sammal vihreä, pehmoinen....

Yhden tylsän suoran polun mylläsimme kaartamaan kauniimmin. Polku oli tehty muutemia vuosia sitten, mikäköhän idea se oli suoraan vetää? Nyt vasemmalle puolelle tuli uusi istutusalue. Kivempi näin;)

Kivimuuri ja polku valmistui metsäpuutarhaan. Istutusalueisiin jäi vielä tyhjää. Siitä voi sitten keväällä aloittaa...

Vihreys kestää aikansa. Puutarhan valmistuessa talvilepoon jäämme useimmiten kaupunkiin voidaksemme taas valon lisääntyessä palata puuhastelemaan metsän keskelle.

Paras piilopaikka se on. Mitä tekisinkään ilman mökkipuutarhaa?


24 kommenttia:

  1. Todella kaunista! Tuo risusiili on symppis:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Pirjo, ihanasta postauksesta! Huvittaa tuo kuva, missä tarhurin saappaat ovat lentäneet vauhdilla pois jaloista, varmaankin ollut niitä hellepäiviä:) Teidän metsäpuutarhanne on kyllä ihana!

    VastaaPoista
  3. Minun täytyy nyt tunnustaa että tein ohjeillasi risusiilen..tai siis se muistutti villisikaa valmiina.
    Ohje oli hyvä mutta tekijä vaatii harjoittelua. vielä minä onnistun.
    Metsäpuutarha postauksia saa olla kymmeniä , ovat niin minun makuuni koska itsekkin pyrin eroon nurmikosta ja muokkailen metsäisiä rinteita. Ideoita ei koskaa ole liikaa..

    VastaaPoista
  4. Ihana metsäpuutarhanne, kivoja muistoja näin jälkenkin päin niitä katsella.

    VastaaPoista
  5. Ihana paikka!
    Olet tainnut muutaman tunnin uurastaa :)

    VastaaPoista
  6. Muistan hyvinkin näitä kuvia tämän vuoden varrelta. Mielelläni olisin käyskentelemässä mökkipuutarhassasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi olikin touhukas vuosi mökillä;)

      Poista
  7. Metsäpuutarhasi on todella kaunis ja onnistunut. Tykkään siitä kovasti, enkä taatusti kyllästy näitä kuvia katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Onpa hyvä ettei ole ähkyä tullut metsäpuutarhapostauksista;)

      Poista
  8. Metsäpuutarhasi on niin ihana, ettei siitä voi postata liikaa:)

    VastaaPoista
  9. Sinulla on kyllä upea piilopaikka! Nuo polut ihan kutsuvat samoilemaan.

    VastaaPoista
  10. Niin kaunis tuo metsäpuutarhasi. Minäkin tuollaisesta haaveilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Metsäpuutarhani on oikestaan hyvin pieni. Ehkäpä ensi vuonna sitten pieni laajennus jokonkin nurkkaan.

      Poista
  11. Suorat polut ovat tosiaan tylsiä. Vähän kun laittaa kaarevuutta, niin jo siinä silmä lepää. Tykkäävätkö ihmiset siis luonnostaan pyöreistä muodoista? Onkohan tätä joku filosofi pohtinut? :)

    Laitoin tämän postauksen linkin omaan blogiini. Linkki: http://saveajapapuja.blogspot.fi/2013/12/kasvimaan-kausi-2013.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että ihmiset tykkäävät pyöreistä muodoista. Se on luonnollista, täysin suorat linjat ovat ihmisten aikaansaannoksia...

      Kasvimaa-postauksesi oli oikein kiva:)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)