28. syyskuuta 2015

Säätämiseksi meni (taas)

Aargh, ettei pieni ihminen sitten millään saa asioita kerrallaan onnistumaan. No, joskus. Ehkä ;) Tällä kertaa päänvaivaa sain kesäkukkamaasta. Kutsun sitä "kesäkukkamaaksi", koska se kuulostaa niin kivalle, mutta aion kasvatella siellä myös hyötykasveja. Mökiltä toin lavakauluksia ja haluaisin sijoittaa niitä samaan alueeseen. Eikä ne nyt mukamas käy sinne mitenkään. Ihan pienimmän tiililootan purin pois talon vierestä, jotta saisin tilaa lavakauluksille. En halua suurentaa aluetta takapihan suuntaan, sillä sitten noita säännöllisen muotoisia lootia on liiaksi.

Hirmuisan sotkun sain aikaan kun aloin kaivamaan nurmea pois. No, onneksi on lomaa reilu viikko jäljellä, joten ehkä tämäkin siistiytyy.
Niin, ja tälläisiä keskeneräisiä säätämisiä ei tietenkään kannattaisi postata. Pitäisi fiksuna vaan esitellä valmiita kohteita :D

Kuukausimansikkaa ja ruohosipulia istutin yhteen tiililootaan
Todellisuudessa sotku ja säätäminen on melkoista;)
Noita lavakauluksia mallailen tuohon seinustalle. Niitä on vielä pari lisää, ja ajattelin tuohon perään ne loputkin laittaa. Olisi ainakin lämmin paikka. Kastelemaan joutuisi tosin aika paljon. Jos kuitenkin jotain satoa saisi napsittua, niin olisin tyytyväinen.





Etupihalla näyttää jokseenkin kivalle ja mielestäni tasapainoiselle. Tosin tuo portti näyttää töröttävän ikävästi. Siihen on kyllä laitettu lumikärhö ja alppikärhö kasvamaan, mutta pieniä toki ovat vasta. Portin molemmin puolin jatkuu tuo verkkoaita, joka ei kylläkään ole kaunis, mutta on välttämätön karvakorvan vuoksi. Ihan aidan viereen on istuttettu erilaisia pensaita, joten aita tulee peittymään. Se vie vaan aikaa...


38 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä, vaikka tunnetkin säätäväsi. Joskus palaset loksahtaa paikoilleen, kun nukkuu yön tai kahden yli. Luota vaan visioosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Totta, eiköhän tämäkin luonnistu jotenkin ;)

      Poista
    2. Mun blogissa on sulle mukava haaste.
      Ota se vastaan, jos tunnet sen omaksesi, mutta ei mitään paineita. :)

      Poista
    3. Kiitoksia!
      Täytyypä käydä kurkkaamassa :)

      Poista
  2. Eiköhän tua säätämine, oo aiva normaali-ilimiö ;) Hyvin on etupihan kasvit kasvanu. Ihana hortessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa se on :)
      Hortensia on Endless summer. Se on istutettu keväällä, joten nähtäväksi jää millainen se on talven jälkeen ja ehtiikö kukkia. Välillä täytyy kokeilla jotain krantunpaa ;)

      Poista
  3. Kaikki ei mene välttämättä heti ihan kohdalleen, mutta nythän voi tehdä vielä muutoksia, kun laatikoissaei ole kaikkia kasveja. Hiljaa hyvää tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Harmitus olisi tuplasti pahempi jos olisin jo istutellut kaikenlaista :D

      Poista
  4. Hyvä Pirjo! Kyllä keskeneräistäkin voi laittaa ja uskallat laittaa. Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
  5. Siitä tulee ihana hyötykasvialue. Nuo tiilireunuksetkin ovat kauniita. Kiva muuten nähdä toisten projekteja eri vaiheissaan :). Innokasta puuhastelua ja syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Keskeneräistäkin on mukava katsella. Hyötykasvitarhan kannattaa olla valoisassa paikassa, salaatit tosin menestyy puolivarjossakin. Katteet vähentää kastelun tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, täytyykin muistaa laittaa katetta sitten :)

      Poista
  7. Useimpien puutarhassa on säätämistä, mutta kuvat julkaistaan vasta valmiista työstä. Minusta on hatunnoston paikka näyttää muillekin, ettei piha rakennu hokkuspokkustempuilla, vaan kovalla työllä. Hyötypuutarhastasi tulee hyvä ja sijainti talon takana on käytön kannalta oivallinen.
    Paraatipuolen puutarhasi on jo nyt kaunis. Kyllä ne köynnökset sieltä kasvavat ja aita peittyy pensaiden taakse. Varmaan kymmenennen kerran jaksan ihastella noita upeita kivipaasia kukkapenkkejäsi reunustamassa. Varmaan myös luovat lämpimät kasvuolosuhteet varastoidessaan auringon lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuuria kun sain nuo kivet. Sopii tuohon tarkoitukseen oivallisesti kun maaston muotoa piti muuttaa etupihalla.
      Niinpä, ei onnistu kertaheitolla tällä lailla käsipelillä. Tosin viherrakennustöissä tapahtuu nopeasti koneilla ja kiveykset ja angervot paikalleen ja se on siinä. Itse taas tykkään pikkuhiljaa tuusata käsin.

      Poista
  8. Kunnon tekemisen meininkiä on kuvissasi. Ihan on ammattilaisen otteet ja kädenjälki. Ja ihmeen nopeasti olet saanut paljon aikaiseksi. Taidat olla vikkelää sorttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei oikein malta lopettaa kun vauhtiin pääsee.

      Poista
  9. Kylläpä saat paljon aikaiseksi! Näyttää hyvältä. Kaikki. Valmista tai ei.
    Nimimerkillä Hitaasti päätöksiä ja toimenpiteitä tekevä tunaaja
    Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  10. Hienolta näyttää! Luota omaan visioosi!

    VastaaPoista
  11. Mä tykkään kattella miten puutarhas rakennellaan kaikkea se on osa sitä kivaa puuhasteluu tai joskus oikke punttaamistakin. Upealta näyttää ja kasvit kasvaa.

    VastaaPoista
  12. Hienohan tästä on tulossa! Kärsivällisyyttä vaatii, että jaksaa odottaa kaikkien kasvien kasvavan. Odottaa pitää, että lopputulos on toivottu. Aina ei jaksais...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Puutarha pääsee kunnolla oikeuksiinsa kun kasvien korkeuserot ovat näkyvät.

      Poista
  13. Tykkään katsella keskeneräisiä projektikuvia, niistä pystyy sitten paremmin hahmottamaan lopputuloksen kauneuden ja sen eteen nähdyn työn. Ja lisäksi ne ovat elämänmakuisia :) Kaunis tuo lila tähkämäinen kukka. Mikä sen nimi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on puhatähkä, joka kukkii tosi kauan :)

      Poista
  14. Kiva kun laitat reippaasti keskeneräisiä projektikuvia! Oletko miettinyt, että laatikoiden ei tarvitse kaikkien olla "erikseen" vaan niitä voi laittaa vaikka kaksi jonoon. Lavakaulusten hyvä puoli on se, että niitä jaksaa nostella ja mallailla, jos ei suunnitelmaa jaksa piirtää. Potagerissa (tai missä vaan lavatarhassa) tärkeintä on mielestäni linjat. Jos reunat ovat ainakin osittain samassa mittalinjassa (helpointa linjalangan avulla), niin ilme on rauhallisempi ja isompi määrä laatikoita ei silloin haittaa. Saatko kiinni?

    Joudun itsekin kastella lavojani. Ne eivät kuitenkaan ole niin työläitä kuin luulisi. Kun kasvutila on lähemmäs metrin leveydeltään ei kasvualusta kuivu niin helposti. Maavarainen kosketus tekee myös sen, että kosteutta nousee myös maan kautta kapillaarisesti.

    Musta toi tiililaatikoiden ja lavakaulusten yhdistäminen on loistava idea! Niin paljon paremman näköinen kuin pelkät kaulukset. Vaikka määrä on iso, niin vaihtelun vuoksi se ei ole yhtään monotoninen.

    Olen vähän laiska kommentoija työmääräni takia, mutta luen kyllä sun postaukset. Ja tätä projektia seuraan erityisen mielenkiinnolla. Laita ihmeessä vaihekuvia lisääkin :) Toi sun pystypergolakin on tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta, noita lavakauluksia on helppo nostella. Itseasiassa ajattelin laittaa tuohon seinustalle noita lavakauluksia peräkkäin :) Ja totta, vähän pitää linjassa olla. Saa nähdä mitä tulee, kun ajatus vähän muuttui.
      Noita tiilireunaisia tulikin tehtyä, koska tuota tiiliroinaa oli tontin kulmalla valtava läjä. Saapi nähdä kauanko kestävät suht kasassa. Mukava kun tykkäät. Nuo vanhasta laudasta keväällä tehdyt laatikot sijoitan muualle, koska tulisi liian monenlaista, eikä tilaakaan ole järjevästi :)
      Itsekkään en aina ehdi kommentoimaan, on olemassa niin monta kivaa seurattavaa blogia:)

      Poista
  15. Voi kun kivaa puuhaa siellä, tykkään hirmusti noista tiilireunuksistasi! Kumpa pääsisin itsekin sen lammikkoni kanssa jo suunnitelmista toteutukseen. Vaikka kyllä minua sen tekeminen kyllä kovasti hirvittääkin, jos jääkin vain kaivurilla raavittu kuoppa pihalle, enkä saa siitä kaunista, apuva!!

    VastaaPoista
  16. Eri työvaiheista on mukava lukea, joten ei aina tarvitse vaan valmista esitellä :)

    VastaaPoista
  17. Ennen ja jälkeen kuvat ovat parhaita ja työvaiheita on mukava katsella muidenkin. Tuo viimeinen kuva on ihana, kuvattava kohtakin on kaunis, mun mieleinen kivivaltainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiviä puutarhassa pitää olla. Mitä isompia sen parempi :)

      Poista
  18. Onpa kauniina säilyneet nuo punatähkät. Mielenkiintoista on seurata puutarhasi syntyvaiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä omanlaistaan säätämistä :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)