7. marraskuuta 2018

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta


Sain haasteen ihanalta Riinalta Versoja vaahteramäeltä- blogista

Kesääni sisältyi niin paljon mukavaa, loppukesään ei sitten niinkään, muttei nyt enää siihen takerruta.

Tällä kertaa oli oikeastaan aika helppoa valita ne viisi.
Valitsin tähän ne muutamat asiat, johon olin aidosti tyytyväinen täällä kotipuutarhassa.

Pieni kasvihuoneeni oli ensimmäsitä kesää tositoimissa ja siellä näytti rehevälle. Satoa sain kivasti. Chilejä tuli hurjasti. Ensi vuonna vähemmän chilikasveja ja enemmän runkotomaatteja. 'Sweet million' runkotomaatti oli hyvä ja satoisa. Runkotomaatin saa kätevästi kasvamaan narua pitkin, joten koen että se kätevämpi kuin kasvattamani pensastomaatti 'Wilma'. Niitä en taida laittaa ensivuonna.


Kasvihuoneen ympärille tehdystä kiveyksestä tuli juuri sellainen kuin halusin. Siihen on kiva laittaa kesäkukkaruukkuja. Onnistui myös jättiverbenan kasvatuksessa. Viime vuonna se meni poskellleen ;)


Lämpimänä kesänä ei paljoa viihtynyt auringossa istuen. Puutarha näytti onneksi pääsääntöisesti aika mukavalle.


Kelloköynnöstä ei pidä unohtaa. Alun perin siemenkasvatuksessa oli itämisen kanssa ongelmaa, mutta sain muutaman taimen kuitenkin. Kelloköynnös kukki hyvin, mutta helteessä pudotteli kukkiaan aika nopeaan tahtiin.


Hyötykasvipuolella olen edelleenkin noviisi ja taidan sellaisena pysyäkin. Se ei kylläkään estä iloitsemasta pienistä keräilyeristä ;)


Haastan seuraavat blogit kertomaan viisi parasta puutarhamuistoa:



Säännöt: 

-Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta

- kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.

- kerro, keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan

-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Maatiaiskanasen Elämää-blogin 5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta-haaste postauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan. 
Kyseinen postaus löytyy osoitteesta: http://maatiaiskananen.blogspot.com/2017/10/viisi-parasta-puutarhamuistoa-menneelta.html


Haaste on hieman samantapainen kuin Kuusi kuvaa kesästä-haaste
Ehkä piakkoin laitan sen taas eteenpäin
Eihän kesäkuvia voi liikaa postata tai selailla, eihän?
Pitää keksiä haasteeseen joku pieni juju :)

20 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, otan vastaan ja katson mitä löytyy. Sinulla on varsin mukavia kesämuistoja ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  2. Hyvät muistot ja ihanat kuvat. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että osallistuit tähän haasteeseen ihanilla kuvilla ja muistoilla <3 Kesäkuvia ei tosiaan koskaan voi olla liikaa!! :)

    VastaaPoista
  4. Minulla 'Vilma' ihan kivasti mutta täydellinen pensastomaatti on edelleen löytämättä. Kesäkuvia ei voi olla koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tulin siihen tulokseen että kun kasvihuoneeni on pieni ja pensastomaatin ruukku vei osan tilasta, niin kannattaa minun laittaa runkotomaatteja. Ne saa sitten ohjattua ylöspäin.
      Kuvassa vasemmalla rönsyilee amppelitomaatti. Ne pensastomaatit ei oikein kuvassa näykään.

      Poista
  5. Kivat kesämuistot! Kyllä marraskuuhun ja talveenkin tarvitaan juuri näitä kesäkuvia ja -muistoja, jotta jaksetaan uuteen kasvukauteen :) Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja onneksi voimme nyt hieman levätä ja kerätän uutta intoa :)

      Poista
  6. Todella on hienot kuvat ja muistot. Ihanan vihreä ja vehreä kasvihuone ja piha. Siinä tää kaamos selätetään :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita muistoja, runsasta kukintaa ja kasvarin kaunneutta! Kiva katsella kesäisiä kuvia tämän sumun ja pimeän keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, mutta on mukavaa levätä ja tuumailla ;)

      Poista
  8. Kiitos, kun tartuit haasteesen ja vastasit siihen näin nopealla aikataululla! <3

    Voi että on ihania kuvia!
    Tykkään niin tuosta sun kasvarista ja koko sen ympäristöstä. Olen samaa mieltä kanssasi, että tuo kasvarin ympäristön kiveys on erityisen onnistunut. Se ryhdistää ja saa kasvarinkin nousemaan niin kuin estradille. Ja siihen on varmasti kiva laitella ruukuja ja istuinryhmiä tai mitä ikinä keksiikin. Ja tuollainen upea kivi on ikuinen.
    Ihanaa katsella näitä kesän kuvia, kun marraskuu on suorastaan päällämme. Vaikka ihmettelen, ettei minulle ole tullut mitään ahdistusta tästä harmaudesta. Jotenkin kaikki on lempeää ja rauhallista, kesän ja syksyn jälkeen. Onhan se hyvä olla hetki hämärän hyssyn ympäröimänä, nimittäin vajaan kahden kuukauden päästä, me jo hössötetään ensi kesän taimijuttuja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan tarvitsemme tämän huilitauon, en minä ainaista kesää kait jaksaisikaan.
      Nyt rauhaa ja lepoa että keväällä jaksamme taas hössöttää :)

      Poista
  9. Kiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan :) Kasvarisi ja sen ympäristö on todella kaunis!

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia. Pienet keräilyerät on tosi kivoja, kun ei tule stressi mitä kaikelle sadolle tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, marjapensaita on muutamia ja ne on aika pieniä vielä. Herukoita olisi kiva saada enemmän ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)