24. kesäkuuta 2015

Jep, meilläkin laukataan

....kuten niin monessa muussakin puutarhablogissa. Eikä syyttä, sillä ovathan laukat aivan ihania kasveja :)









Tänään on saatu vettä, seuraavaksi olisi kiva saada lämpöä ;)



22. kesäkuuta 2015

Juhannuksena mökkipuutarhassa

Siitä taitaa olla jo kolme viikkoa kun viimeksi kävin mökillä. Onkin kiva vaihteeksi katsella rehevää puutarhaa kotipihan vastikään laitettujen istutusalueiden sijaan. Aika kivasti siellä kasvit kasvavat, rikkaruohojakaan ei enää niin paljoa mahdu joukkoon. Toki lauantaina piti vähän siistiä istutusalueita ja käytäviä. Metsäpuutarhan käytäville lisäsimme vähän kivituhkaa. Aika kivalle näyttää siihen nähden että puutarha on viikkoja omillaan. Kyllä täällä viihtyisi vaikka koko kesän ;)

Rakas rehevyys :)


Rinteen hippipuutarhaa ;)
Kaariportista mennään seesteisempaan metsäpuutarhaan :)



Takana näkyvä sammalmatto on ehkä työläin siistittävä, mutta se on vaan niin ihana, joten vaivan arvoinen :)

Tellima ja alppikauno, seikkailijatar sormustinkukka tekee niille seuraa :)
Tuoksumatara on ihanan heleä. Todella hyvä peittokasvi metsäpuutarhaan
Sinikämmen
Luontoa mukaillen ;)


Harmikseni en ole ehtinyt tekemään blogikierrosta pitkään aikaan. Se asia täytyy pian korjata;)


12. kesäkuuta 2015

Vielä kerran ;)

Vielä on pakko laittaa tulppaanikuvia. Ostin syksyllä sellaisen värisekoituksen, joten en tiedä lajikenimiä, jos nyt muutenkaan olisin ne muistiin laittanut ;)
Tuo tumma on luultavammin Quuen of Night, kuten joku kommentoikin. Olen monena keväänä ajatellut ostaa  Spring Green - lajikkeen, mutta miten ihmeessä olen sen syksyisin unohtanut. Parina keväänä olen toisten blogeissa sitä sitten ihaillut "Ai niin, tuo olisi pitänyt ostaa" :)











Mukavaa viikonloppua kaikille!

10. kesäkuuta 2015

Naisen työ ;)

Minulla on tässä kolme arkivapaata, ja siksipä on aivan ihanaa kun voi täysin keskittyä pihahommiin ja ehtii vielä hoitamaan kodin arkijuttuja.
Puutarhassa minulla on menossa kivituhkapolun tekeminen. Välillä täytyy kaivaa ja joissakin kohdissa pääsee ihan täytöllä.
Takapihan loivaa rinnettä. Peitin polun kohdan suodatinkankaalla ja kärräsin siihen kivituhkaa.
Pihalla yllätin itseni ihan kunnolla. Nimittäin katselen saamiani luonnonkiviä, niistä saisi askelmia puutarhapolun jyrkempään kohtaan. Kivet olivat vaan melko painavia.
Mutta sainkin kuin sainkin ne yksin kiikutettua etupihan autopaikalta tähän. Nostaa näitä en jaksanut, mutta laitoin kottikärryt kyljelleen ja vieritin kiven kyytin. Sitten ähräsin kärryn pystyyn ja menoksi.

Suodatinkangas on polun ja luonnonkivien alla. Istutusalueesta kaivoin nurmiheinän pois ja kärräsin mullan. Oikealla oleva istutusalue levenee vähän ja ajatuksena on laittaa köynnöskaari näiden istutusalueiden väliin.
Tuonne penkin takana olevalle nurmialueelle olisi joskus tulossa pieni kasvari. Nurmikko lähtee sieltä kokonaan, siksi siellä on vielä tässä vaiheessa tuollainen vino nurmialue ja suora polku.
Täällä istutusalueen voisi rajata jollakin patinoidulla betonikivellä.
Aamulla 
Illalla :)
Tää oli oikea naisen työ, sinnikkyys palkitaan :) Isäntäkin hämmästyi aikaansaannoksiani kun tuli kotiin. Olen tähän itse tyytyväinen. Aika tekee tehtävänsä kivien kanssa, eivät niin loista. Tähän haluan laittaa taakse jonkun korkeamman pensaan tai kaksi, perennoja toki, ainakin särkyneensydämen voisin tänne sijoittaa ja jotain kivaa rönsylijää reunoille.

Nautitaan puutarhapuuhista, myös niistä raskaista ;)


6. kesäkuuta 2015

Kaiken ne kestää?

Tulppaaneja tuuli raastaa ja repii. Ihme sisänsä että näyttävät näinkin kivalle. Minulla tulppaanit ovat nupulla töjöttäneet jo hyvän tovin. Nyt vihdoinkin ne avautuvat!


Jos mää tuen sua...
Tämä on ehkäpä näistä se kaunein ;)
Laukat seuraavat perässä
Matalaa auringonkukkaa kylvin taannoin useaan ruukkuun
Puulaatikoon on kylvetty pioniunikkoa ja punapellavaa
Nämä myymälästä jo aikaisin keväällä
Siemenestä kasvatettu musta kaveri:)

Orvokkien siemenkasvatus ei oikein mennyt putkeen. Tosi huonosti iti ja muutama onneton luopui koulimisen jälkeen. Kylvin kahtaa sorttia, sitä toista jopa kahteen kertaan, kun eka satsi ei itänyt ollenkaan. Loppujen lopuksi sain ehkä kuusi taimea. Luultavammin kaikki näitä mustia, ihan varma en ole sillä istutin ne kaikki samaan astiaan. Nyt viimeinkin yksi urhoollinen päätti alkaa kukkimaan. Hyvä niin:)


Tervetuloa lukijaksi Viherrilli!


3. kesäkuuta 2015

Sadepäivän kuvailuja

Tänään toisena vapaapäivänä ei tullut pihahommia tehtyä. Koiran kanssa kävin aamupäivällä lenkillä. Eksytin itseni sitten oikaistessani eräältä hiekkatieltä. Tulikin sitten kahden tunnin lenkki, ja kastuin ihan kokonaan. Koiralla oli hauskaa, ei se aika siis hukkaan mennyt;)

Pihalla kävin vähän kuvailemassa. On meillä jo vähän kukkia;)
Kylläpä oli tuulista. Toivottavasti tulppaanit jaksavat tomerasti pysyä pystyssä ja pääsen ihailemaan niiden kukintaa.
Osa kuvissa näkyvistä perennoista on ostettu tänä keväänä taimimyymälästä, joten luultavammin niiden kukinta ei meillä ole näin aikaisessa.
Tämä siemenestä kasvattamani pelargonia kukkii.
Jee, mikä onnistumisen ilo.
Sateista on, mutta sitähän puutarhan jakotaimet ovat jo kaivanneetkin
Omenapuu nupulla
Tarhakalliokieloa toin mökiltä
Samoin kultatyräkkiä. Sen pallomainen kasvutapa on kiva
Japaninakileija kääntää ujona selkänsä;)
Morsiusleinikin löysin myymälästä. Hyvä, ei tarvinnut mökiltä yhtään tätä ihanaista ottaa.
Unelmatädyke on ihanan romanttinen.
Tässä taas saksankurjenmiekan dramatiikkaa.
Näiden avautumista odottelen;)
Ihan pian:)

Mukavaa kesäkuuta kaikille!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...